TV-mainokset ja mainosvideot
Brändää yrityksestäsi ilmiö mainosvideolla!
Vahvat brändit pärjäävät aikoina, jolloin kulutusta joudutaan vähentämään. He myös toipuvat epävakaista ajoista nopeammin. Mikäli sinulla on mahdollisuus, nyt on oikea aika ylläpitää bränditietoutta tai luoda yrityksestäsi tunnettu. Se onnistuu TV-mainoksien ja mainosvideoiden kautta.
Evigo on kustannustehokas vaihtoehto mainosvideoiden tuotannossa. Meille on tärkeää, että mainosvideostasi tehdään laadukas, koukuttava ja tunteita herättävä. Videot käsikirjoitetaan ja toteutetaan kohderyhmä huomioiden. Samaa mainosvideota voidaan käyttää niin televisiossa, somessa kuin esimerkiksi kauppakeskuksen näytöissä.
TV-mainonta luo pitkän muistijäljen
Televisiota katsotaan Suomessa keskimäärin noin kolme tuntia päivässä. Televisio on massamedia ja sen vuoksi TV-mainokset luovat ilmiöitä. Televisio herättää tutkimuksien mukaan medioista eniten tunteita ja sitä kautta se luo myös suurimman muistijäljen.
TV:ssä mainokset katsotaan todennäköisemmin loppuun saakka, hyvällä kuvan laadulla sekä siten, että mainoksesta kuuluu äänet. Tämä lisää mainonnan purevuutta.
Onko TV-mainonta kallista?
Usein ajatellaan, että mainonta televisiossa on kallista. Todellisuudessa kontaktin hinta TV:ssä on tämänhetkisen tutkimustiedon mukaan mediakentän edullisin varsinkin, kun kontaktin hinta suhteutetaan mainoksen katsottuihin sekuntimääriin.
Meidän tekemämme televisiotuotannot maksavat noin 1000 euron ja 4000 euron välillä. Hinta riippuu kuvaukseen ja editointiin käytettävästä ajasta sekä siitä minkähintaisia näyttelijöitä, äänispiikkaajia ja musiikkeja spotissa halutaan käytettävän.
Pystyt ostamaan TV-kampanjan myös alueellisesti. Edullisimmillaan saat paikalliskampanjan 500 eurolla per viikko. Suosituksemme kuitenkin on, että TV-kampanjaan tai kampanjoihin käytettäisiin kuitenkin vähintään saman verran rahaa, kuin TV-spotin tuotantoon. Ei ole järkevää tehdä näin tärkeää videotuotantoa, jos ei ole tarkoitus satsata sen levittämiseen.
Tee mediamix
TV-spottia voidaan käyttää muuallakin kuin TV:ssä. Tutkimuksien mukaan TV-mainonta yhdistettynä sosiaalisen median videomarkkinointiin on varsin toimiva ratkaisu, sillä TV-mainonta kasvattaa myös kampanjasi purevuutta muissakin medioissa.
Kun puhutaan brändäämisestä, mainontaa kannattaa tehdä useassa eri mediassa samaan aikaan. Yksi kanava tavoittaa osan kohderyhmästä ja toinen toisen osan. Tehokkainta mainonta on silloin, kun kohderyhmään kuuluva törmää mainontaan useassa eri mediassa.
Miksi valita Evigo?
Meille on tärkeää, että saavutat tavoitteesi, eli myyntivoittoa. Teemme korkea laatuisia videotuotantoja, mutta ymmärrämme myös sen, että videot pitää saada ihmisten katseltavaksi. Olemme asiantuntijoita nimenomaan siinä, että viestisi saadaan ymmärrettävässä muodossa oikealle kohderyhmälle.
Television puolella teemme yhteistyötä MTV:n ja Sanoman kanssa. Toki tavoitat kauttamme muutkin massamediat, mutta maikkarin ja nelosen tunnemme hyvin ja he meidät.
TV-mainosten hinnasto
Hinnat eivät sisällä matkakuluja, näyttelijäkuluja, somistus- ja maskeerauskuluja. Kuvauksien tilavuokrat eivät myöskään sisälly hintoihin.
Videotuotannot
Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 25,5 %
Ota yhteyttä
Lähdetään tutustumaan sinun projektiisi
Mitä mielessä? Kerro projektistasi meille. Annamme mielellämme lisätietoja sekä tarkemmat hintatiedot tarjouksen muodossa. Lähdetään yhdessä tekemään tehokasta videomarkkinointia.
Evigo Oy
Aittatie 3 (Y-North)
96320 Rovaniemi
Verkkolaskuosoitetietomme:
Verkkolaskuosoite: 003731373563
Välittäjä: Maventa
Välittäjätunnus: 003721291126
Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH
PDF-muotoiset laskut voi lähettää osoitteella: invoice-31373563@kollektor.fi
Mikäli ette pysty lähettämään laskuja sähköisesti, pyydämme toimittamaan paperiset ostolaskut osoitteella:
Evigo Oy
3137356-3
PL 100
80020 Kollektor Scan